sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Eilen Tallinnassa

Eilen olin Tallinassa neuloja porukan mukana. Perjantaina olin niin väsynyt ja ajattelin, ettei jaksais millään lähteä, mutta kyllä se kannatti.Aamulla tavattiin Länsisatamassa, matkaan lähti 8 henkeä, kukin tunsi osan porukasta. Mutta paluumatkalla oltiin jo jonkin verran tuttuja toisillemme.
Laivalla etsimme sopivan nurkan ja aloimme neuloa. Tallinan satamassa otimme ison taxin ja matkasimme lankakauppa Karnalukseen ja siellä oli 3 bulssillista mummoja Suomesta ja ryysis senmukainen. Vähän aikaa kiertelin siellä ja totesin, että en tarvitsekkaan lankoja ja suuntasin ulos. Katjun kanssa menimme pienempään lankakauppaan tien toiselle puolelle ja siellä neulottiin toisia odottaessa.
Sitten ratikalla seuraavaan kangaskauppaan. Pieneen puiseen taloon...
Ikkunassa oli kivasti laitettu pyykkipojilla narulle pieniä neuletakkeja, syksynlehtiä ja pieniä haravoita.

..ja ikunalla istui lammas villalankarullan päällä :)
Täältä kaupasta tilasimme taas taxin ja ajoimme Rocca Al Mareen. Se olikin aikamoinen kauppakeskus.
Siellä kävimme syömässä Kiinalaisessa ja sitten erkanimme jokainen omille poluillemme. Minnan kanssa kiertelimme ja ihastelimme kaikkea ihanaa. Lastenvaatteet totesimme ihan erilaisiks kuin Suomessa. Siellä ne olivat aivan ihania suomen rytkyjen rinnalla. Prismassakin huomasimme jonkinverran erilaisia tuotteita.
Klo 16 meille alkoi neulehuivi kurssi, sen piti Anna, Liann Longadissa.Saimme yhteen kolmiohuiviin ohjeet ja sieltä ostimmevielä  lankoja.


Mun ostokset oli aika minimaaliset. Sukalaarasioita oli kaksi ja sulkaalevyjä 4, mutta lapset ennättivät syödä ne ennen, kun ennätin kuvata.Lankoja ostin vain kaksi kerää. Yhdet bambupuikot ja sitten pieniä juttuja lapsille. Ikkunatarrjoja ja pieni suloinen poro.

Paluumatkalla jatkoimme neulomista, joka aiheutti kanssamatkustajissa pientä hilpeyttä.
Sain yhdet sukat matkan aikana valmiiksi ja tosia aluille...

Poro sai paikan mun riukuaidan takana
Lämmin kiitos kaikille matkalaisille !!

ISÄNPÄIVÄNÄ

Isää muistaen.

4 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Kiitos hyvästä matkaseurasta. Joskus taas uudestaan. Tuosta poroasetelmasta tuli aivan ihana.

Katju kirjoitti...

No porollehan löytyi heti oiva paikka. Ja ens kerralla mäkin haluu noin kivat suklaarasiat. Kiitos vielä siitä mun värisestä kauniista kynttiläalusesta - siihen hommaan se siis pääsi.

Guns,blog kirjoitti...

Olivat taas kutojamummot matkalla,varmasti kiva matka ,on piristäviä nuo Tallinnan matkat.

jonna kirjoitti...

Mummotpa hyvinkin ;) Joo, mukava reissu meillä oli.