perjantai 18. huhtikuuta 2014

Haaste.

Sain haasteen kertoa päivistäni kuvin neljän päivän ajan. Nyt haastan Blogit : Tuumasta toimeen ja Kultakutri :)
 
Eli kiirastorstai alkoi viiden maissa vähän tohinalla, kun meinasin nukkua pommiin.
 

Eväät tuli tekastua haipakalla ja matkaan pääsin ihan aikataulussa.
Liikennettä on tähän kellon aikaan vähän laisesti

Upea auringon nousu näkyi kun ajelin Kehä III :sta itään päin

Helsinki- Vantaan takana taivas oli upean näköinen

Sain oman autonikin jo takaisin ja nyt pelti on suoraa ja auto kunnossa.

Työpäivästä ei oikein kuvia voi ottaa, mutta kerrottakoon, että tuli tekaistua muutama tuhat salaatti venettä euroopan lennoille.
Tässä ajalen kotiin päin ja hivenen näkyi pääsiäisen menoliikennettä kahden maissa.

Kun pääsin kotiin , aloin siivota.

Välillä kävin jätskiautolla, joka ajoi ekan kerran tänä keväänä.

Keskimmäinen poikani oli ollut luokkansa kanssa pääsiäisvaelluksella seurakunta keskuksessa ja hän oli ostanut minulle sieltä tällaiset.

Sitten illaksi ruokaa. Kanaa ja riisiä.

Samalla kone vaivasi pullataikinaa...

ja mie valmistin pashaa.

Vein ulos kuivamaan töistä keräämäni muovipussit joita tarvitsen muovimattoon jota virkkaan.

Rahkapiirakkaa saatiin maistaa ja olipas se hyvää.

Vielä illalla läksin viemään ystävälleni pääsiäis tervehdystä ja

samalla kävin hakemassa pajunoksia maljakkoon. Aurinko laski kauniisti.

Pajunoksat laitoin eteisen kaapin päälle.

Tiput istuvat rairuohon lomassa. Pienet munat pyörittelin sellaisesta askartelu massasta.

1 kommentti:

Minna kirjoitti...

Huh huh minkä määrän hommia olet saanut eilen aikaiseksi. Taitaa jäädä haasteeseen vastaaminen pääsiäisen jälkeiselle ajalle.